Aurinkoinen tervehdys Mäntsälästä!

Kevät saapuu kohisten, vaikka lumen tulo ei ota loppuakseen.

Itse en valita lumesta, koska pidän hiihtämisestä.

En valita auringostakaan, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin auringon paiste ja lämpö keväthangella.

Auringon paisteesta innostuneena lainasin siskoltani retkiluistimet ja lähdin kokeilemaan niitä luonnon luisteluradalle.

Luistelu osoittautui paljon vaikeammaksi kuin olin kuvitellut ja luistimia kenkiin viritellessäni ihmettelinkin, kuinka luistelu oli lapsuudessa tuntunut niin mahdottoman luonnolliselta ja helpolta.

Nyt jo remmien kiinnitys tuntui vaivalloiselta, johtuen vuosien mittaan kertyneestä ylipainosta ja jäykkyydestä.

Sain remmit kiinnitettyä ja jollei minulla olisi ollut suksisauvoja tukenani, olisin pystyyn noustuani pyllähtänyt takamuksilleni jään pintaan luistinten karatessa alta.

Ensimmäinen harjoittelukerta retkiluistimilla sujui hyvin hitaasti ja tasatyönnöin, tasapainoa etsiskellen.

Jään pinta oli rosoinen, mutta retkiluistinten kärki on suunniteltu siten, että luistimilla on helpompi liikkua rosoista jään pintaa pitkin.

En voi sanoa, että luistelu olisi ollut kivutonta. Jännityksestä, ”jäkittämisestä” ja huonosta jalkinevalinnasta johtuen jalkojani pakotti ja jouduin pysähtymään välillä lepuuttamaan jalkojani.

Noin parinkymmenen minuutin harjoittelun jälkeen luovutin, riisuin luistimet ja lähdin kävelemään sauvakävelyä jäärataa pitkin.

Kunhan löydän harjoittelun avulla tasapainon, voin kuvitella alkavani sananmukaisesti luistella.

Ehkäpä ensi vuonna osaan jo.

Kypärän unohdin kotiin, mutta jäänaskalit roikkuivat kaulassani. 

En onneksi kaatunut, enkä myöskään tipahtanut avantoon.

Retkiluistelu on varmasti mukavaa puuhaa, kun sen oppii.

Seuraavalla kerralla otan mukaani kaakaota tai kahvia termospulloon ja luistelen hieman kauemmaksi rannasta :-).

Olin taannoin toisaalla avustustehtävissä jakamassa mainoksia luonnon jäällä ja ihmettelin joidenkin luistelijoiden vihaisia kommentteja mainosten jakoon liittyen.

Nyt kun minulla on tuore kokemus myös luistinten päällä olosta, en yhtään ihmettele vihaisia kommentteja ja osaan olla jatkossa varovaisempi ja sivummalla.

Tosin; asioita voi ilmaista monella tavalla.

Uusi viikko on alkamassa ja taas ollaan lähempänä kevättä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

Aikomuksenani oli kirjoittaa eilen ystävänpäiväterveiset, mutta en sitten ehtinytkään, joten hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille.

Valon määrä on lisääntynyt ja aurinko paistaa.

Mielikin on virkeämpi. Ihminen tarvitsee valoa.

Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa hiihtämässä. Se tuntui mukavalta.

Viikonlippuna olikin hieno hiihtokeli. Maanantaina se oli jo ohi.

Toivon ja odotan kevään ja kesän saapumista ja sitä, että pääsen tekemään kukkaistutuksia uuden vuokrakotini terassille.

Kuitenkin; haluaisin vielä ainakin kerran vielä ennen kukkaistutuksien tekoa päästä hiihtämään.

Sain vihdoin viimein muuttourakan päätökseen ja olen asuttanut uutta kotiani jo vähän aikaa.

Viihdyn uudessa kodissa ja eilen vietimme pienimuotoisia tupaantuliaisia kahvittelun merkeissä lähettyvillä asuvien sukulaisten kesken.

Tein pitkästä aikaa täytekakkua.

Kaupasta ostetun suklaakakkupohjan väliin laitoin vadelmamarmeladia, marja-banaanisosetta ja vaniljakiisseliä. 

Sopivan kosteuden kakkuun sain vaniliinisokerilla maustetulla maidolla. 

Kuorrutin kakun kermavaahdolla ja koristeiksi laitoin marsipaaniruusuja ja syötäviä hopeakuulia.

Kakku oli paitsi herkullinen, myös hieno.

Aluksi pelkäsin, ettei kakku pysyisi kasassa ja kakkulevyt liikkuivatkin uhkaavasti paikoiltaan kakkua täyttäessäni.

Lopulta ”rakennelma” pysyi kasassa ja kakun valmistuttua tapailinkin laulun sanoja ”kaivan muistiinpanoistani ohjeen naapurin Teuvon. Usko aina itsees, mitä ikinä sä teet…”

Kakkua jäi yli puolet itselle syötäväksi ja tämä viikko kuluukin kakkua mussuttaen ja liikunnan parissa.

Leivoin pullaakin. 

Kaupan pakastekaapista olisi saanut raakapakasteita, mutta itse tehty on aina itse tehty ja koin leipomisen lähinnä terapeuttisena puuhana tällä kertaa.

Hulavanne ei ole enää pyörinyt vyötäröllä päivittäin, mutta muutaman kerran viikossa kyllä.

Olen havainnut hulavanteilun hyödyt keskivartalossani. 

Kolesteroliarvotkin ovat palailleet takaisin viitealueelle; osittain kolesterolilääkityksen, mutta myös liikunnan avulla.

Ostin itselleni ystävänpäivälahjaksi ruotsin kielikurssin ja olen opiskellut/kerrannut ruotsin kieltä päivittäin. Päivittäinen ruotsintuntini pituus on 25 minuuttia.

Olen edelleen jatkanut neulomista. Parhaillaan neulon kaulahuivia, jonka olen ristinyt ”mustikkamaidoksi”, koska liina muistuttaa väritykseltään mustikkamaitoa.

Lapasten, villasukkien ja pipojen neulomista en ole edelleenkään opetellut.

Kohta lähden sauvakävelylenkille sulattelemaan herkkuja ja kirjastossakin pitäisi käydä lainaamassa varaamani kirja.

Näillä mennään tämä kevättalvi.

Kesää kohti.

Aurinkoa kaikille!

Tänä aamuna hulavannetta pyöritellessäni pyörittelin samalla muutamaan otteeseen myös silmämuniani aamutelevisiota katsellessani vanteen viuhuessa enemmän ja vähemmän vyötärölläni.

Ajatukseni siirtyivät aamutelevisiosta muihin yhteiskunnallisiin asioihin ja etenkin siihen, miten asioitamme hoidetaan oikeus- ja hyvinvointivaltiossamme.

Jouduin taannoin pitkästä aikaa hakemaan erästä Kelan etuutta ja järkytyin havaittuani, millaiseen pyöritykseen jouduin.

Hakemuksen käsittelyaika venyi luvatusta seitsemästä vuorokaudesta kohtuuttoman pitkäksi ja lopulta sain hylätyn päätöksen; omasta mielestäni tietenkin epäoikeudenmukaisen ja totta kai aion asiasta valittaa.

Olin liittänyt alkuperäiseen hakemukseeni kaikki hakemuksen teon yhteydessä pyydetyt liitteet. Minulta pyydettiin lisää liitteitä hakemukseeni 3 kertaa. Lähetin Kelalle yhteensä 17 liitettä hakemukseeni liittyen.

Hakemukseni, 17 liitteen, sekä kahden hyvin selkeän vapaamuotoisen selvityksen jälkeen istuin kotisohvalleni lähes kaiken energiani menettäneenä, mutta jaksoin silti vielä pohtia ihmisten kyykyttämistä.

Me nuoremmat ihmiset jaksamme jotenkuten, voinnistamme ja tilanteestamme riippuen, ottaa kantaa asioihin ja lähetellä liitteitä.

Kuinka käy iäkkäämmille ja huonokuntoisemmille ihmisille?

Kuinka moni jättää elämän ”tosi tv:n” kesken jo alkumetreillä väsyttyään loputtomalta tuntuvaan paperi”rumbaan”.

Herää kysymys, onko se tarkoituksellista; ihmisten tarpeeton väsyttäminen ja kyykyttäminen.

Luulisi, että tänä päivänä tarvittavien liitteiden hankkiminen kävisi asioiden käsittelijöiltä käden käänteessä nykyteknologian avulla ja nopeammin kuin paperipostin odottelu asiakkailta saapuvaksi. Varmasti suuri osa liitteistä saapuu yhä Kelaan paperipostina.

Käsittelyajat saattaisivat lyhentyä huomattavasti, jos käytäntöjä hieman kehitettäisiin eteen päin.

Kelan ohjeistusten ristiriitaisuus saa tavaamaan tekstiä ”äimän käkenä” useaan otteeseen. Esimerkiksi asumistuen liitteenä haettavaa vuokravakuutta haettaessa kelan ohjeistus sanoo mm: ”ensisijaisesti sinun pitää itse maksaa vuokravakuus vuokranantajalle” ja seuraavassa kappaleessa ”itse maksettua vuokravakuutta ei huomioida menona”.

Kannattaako vuokravakuus siis maksaa vai ei ja missä vaiheessa kannattaa maksaa? 

Kelan päätöstä odotellessa saattaa menettää esimerkiksi ihanan uuden vuokra-asunnon jättämällä vakuuden maksamatta annettuun määräaikaan mennessä, koska kela ei katso itse maksettua vakuutta menona.

Kannattaako tässä yhteiskunnassa alkaa tekemään rikoksia pärjätäkseen? 

Vankilassa saisi katon pään päälle, pari lämmintä ateriaa päivässä, aamu- ja iltapalan, sekä (ehkä) päiväkahvit. Lisäksi saisi opiskella valtion piikkiin ja harrastaa valvotuissa olosuhteissa. Lomakkeiden täyttäminen ja liitteiden keruu tapahtuisi avustetusti ilman suurempaa stressiä.

Täällä ”vapaassa” maailmassa esimerkiksi ikäihmiset maksavat itsensä kipeiksi siitä, että heille kannetaan kuminen peruna ja tilkka ruskeaa kastiketta salaatinlehden kera kotiin kerran päivässä.

He maksavat myös siitä, että työn kuormittamat kotihoitajat huikkaavat ulko-ovelta kysymyksen ”mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin?” jatkaen sitten matkaansa, mikäli saavat vastauksen kysymykseen.

Ikäihmiset eivät usein kehtaa valittaa ja vastaavat kaiken olevan hyvin, vaikka eivät saata tuolista omin avuin ylös päästä ja pelkäävät, että jos liiaksi valittaa, saattaa joutua palvelutaloon toisten vaivoiksi.

Koen kirjoitukseni aiheen tärkeänä, koska eduskuntavaalit 2023 ovat ovella ja me, kansalaiset, äänestämme ihmiset päättämään yhteisistä asioistamme.

Kannattaa miettiä, miten äänestää. Naapuri ei välttämättä ole aina se paras vaihtoehto.

Ajattelin tänä maanantaina kirjoittaa jokusen rivin työntekijän arvostuksesta tämän päivän terveydenhuollossa yleisellä tasolla ja mielipiteenäni.

Monet kirjoitukset eri kanavilla kertovat, että moni muukin on asioista samaa mieltä kanssani.

Olen aiemmissa kirjoituksissani sivunnut sitä tosiasiaa, ettei hoitoalan henkilöstöä juurikaan arvosteta ja työntekijöiden kohtelu tuntuu olevan monessa paikassa eriarvoista.

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa kuluvan vuoden alussa ja uutisia luettuani ja kuunneltuani odottelin pelonsekaisin tuntein tammikuun palkanmaksua.

Rauhoituin kuitenkin nähtyäni palkkalaskelman ja luettuani uutisen, jossa kerrottiin että alueellani palkanmaksuun liittyviin asioihin on osattu valmistautua hyvin.

Toisin kuitenkin kävi ja tänä maanantaina, palkanmaksupäivänä, palkka ei tullutkaan pankkitililleni.

Mietin niitä monia kohtalotovereitani, joille on käynyt samalla tavalla.

Itse olen joutunut olosuhteiden sanelemana ”kitkuttelemaan” jo pitkään olemattomilla tuloilla ja perusasiat, kuten ruoan pöytään saaminen on ollut usein hankalaa.

Minusta on tuntunut siltä, että joka puolelta lyödään ovi nenän edestä kiinni apua ja tukea hakiessa.

Uskon, etten ole ainoa.

Tuntuu aivan uskomattomalta, että nykyaikana tällaista voi tapahtua; työnantaja jättää tärkeimmän tehtävänsä, palkanmaksun, hoitamatta.

Vaikka ongelmat johtuisivatkin teknologiasta, on aikaa ongelmiin varautumisessa ollut kylliksi hyvinvointialueiden toiminnan aloittamiseen valmistautuessa.

Luulisi, että suunnitelmia ja varasuunnitelmia olisi tehty mahdollisiin palkanmaksuongelmiin liittyen.

Viime vuonna yli 800 hoitoalan ammattilaista poisti ammattioikeutensa Valvirasta. Normaali vuosivauhti ammattioikeutensa poistaneiden kohdalla on 20-40 henkilöä/vuosi.

Tämä kertoo jostain vakavammasta Suomalaisessa terveydenhuollossa.

Terveydenhuoltoalalla työskentely on tänä päivänä monelle hyvin raskasta ja kuormittavaa. 

Palkanmaksuun liittyvät ongelmat lisäävät kuormitusta.

Kuvittelepa itsesi tilanteeseen, jossa joudut kuormittavan työn lisäksi joka ikinen kuukausi odottamaan ja pelkäämään, maksetaanko palkka tekemästäsi uurastuksesta pankkitilillesi palkkapäivänä. Saatko maksettua vuokrasi, asuntolainan erän ja laskut ajallaan? Saatko palkanmaksuun liittyvien ongelmien vuoksi maksuhäiriömerkinnän?

On selvää, että moni tälläkin hetkellä ja erityisesti tällä hetkellä miettii alan vaihtoa. Varsinkin, kun palkanmaksuongelmien lisäksi työntekoa varjostaa se, että työtä joutuu kuormittuneessa terveydenhuollossa monesti tekemään oman etiikkansa vastaisesti.

Monelle voi olla viimeinen pisara, ettei tammikuun palkka tullut pankkitilille.

Itse ainakin ajattelen, että tämä voi olla se hetki, jolloin lähden toteuttamaan omia unelmiani.

Moni varmasti ajattelee, ettei ”sota” yhtä miestä kaipaa.

Jos itse olisin työnantajan edustaja, olisin hyvin huolissani tilanteesta ja pohtisin kuumeisesti, kuinka saataisiin ehkäistyä jatkossa hoitoalan rautaisten ammattilaisten lähtö alalta.

Mikä mahtaa olla lukema tämän vuoden lopussa ammattioikeutensa Valvirasta poistaneiden kohdalla?

On aina ilo havaita, kuinka joulunajan jälkeen valoisuus alkaa lisääntyä.

Hyvää tätä vuotta! 

Toivottavasti uusi vuosi on lähtenyt käyntiin hyvin.

Minä mietiskelin eilen makaroneja kattilassa hämmennellessäni, kuinka kummassa 15 vuoden sairaanhoitajan työkokemuksella keittelen edelleen ruoakseni makaronia.

Ei makaronissa mitään vikaa ole; päinvastoin, mutta pisti miettimään, tienaisiko jollain muulla alalla paremmin ja saisiko palkkansa tienattua vähemmällä vastuulla.

Moni tietääkin vastauksen edellisiin kysymyksiin, vaikka kyllähän jokaisessa työssä on oma vastuunsa ja jokainen työ on tärkeää.

Työnjohtajatkin johtaisivat vain käpylehmiä, jollei heillä olisi lainkaan alaisia. Hieman kärjistetysti ilmaistuna.

No; tänään kipaisin hakemassa lähileipomosta pari pasteijaa ja muhkean laskiaispullan (hillolla) viimeisillä roposillani.

Eräs tuttavani kutsui ilmiötä rumasti sanoen "persaukisen syndroomaksi", eli jos ihmisellä kerrankin on edes vähän rahaa, se tulee käytettyä kaikenlaiseen turhuuteen.

Pasteijat ja laskiaispulla olivat oikein maittavia kahvin kanssa nautittuna ja edullisiakin, mutta samalla rahalla olisi saanut kunnon ruokaakin.

Minkäs sille mahtaa, kun on perso herkuille.

Tällä hetkellä minun pitäisi oikeastaan olla pakkaamassa nykyistä kotiani sievään pakettiin uuteen kotiin kannettavaksi.

Olen jättämässä hyvästejä seitsemän vuoden yhteistyölle nykyisen kotini kanssa ja muuttamassa huomattavasti pienempään ja edullisempaan vuokra-asuntoon.

Todennäköisesti tulen jättämään kaiken pakkaamisen taas viime tippaan, mutta toisaalta olen aina silloin tehokkaimmillani.

Minusta olisi mukavaa asua vaaleanpunaisessa talossa, mutta ei vaaleansinisessäkään mitään vikaa ole, joten muutan sellaiseen. 

Itse asiassa talo on lähempänä taivaansinistä, jos oikein pinnistän muistiani.

Uusi vuosi on lähtenyt kohdallani käyntiin melko rennoissa merkeissä.

On mukavaa, kun lumet eivät sulaneetkaan kokonaan ja uutta lunta sataa pikkuhiljaa. Se tietää hyviä hiihtokelejä.

Neuletöitä syntyy tasaiseen tahtiin. 

Tällä hetkellä neulon fuksiansävyistä kaulaliinaa ja siitäkin tulee kaunis valmistuessaan, mutta ehdottomasti kaunein tähänastisista oli edellinen valmiiksi saattamani vaalean lilan sävyinen kaulaliina.

Seuraavaksi teen jotain vaativampaa. Ehkä.

Mukavaa loppuviikkoa.

Perjantaina on jälleen aika laittaa joulu pakettiin.

Oikein hyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2023 ihan jokaiselle!

Kuluvasta vuodesta on jäljellä enää pari hassua päivää.

Miten sinun vuotesi 2022 on sujunut ja millaisia muistoja on päällimmäisenä jäänyt mieleen?

Kulunut vuosi on ollut minulle vaiherikas ja paikoin vaikeakin. 

Elävien kirjoissa kuitenkin olen ja vuosi 2022 päättyy minun osaltani sellaiseen vaiheeseen, että uusia juonenkäänteitä on uudelle vuodelle luvassa heti alkuvuodesta lähtien.

Tänä vuonna olen todella löytänyt liikunnan ilon ja minulla on vahva tunne siitä, että liikunnan harrastaminen tulee olemaan osa elämääni myös jatkossa.

Kuluneena vuonna sauvakävely on noussut ehdottomaksi suosikikseni. Sen jälkeen tulevat pyöräily ja hiihto. 

Kuten viime postauksessa mainitsinkin, hulavanteesta on tullut ystäväni ja hulavanteilu todella on tutkitustikin tehokasta.

Lapin matkailu jäi väliin tänäkin vuonna, mutta toivottavasti ensi kesänä tai syksynä pääsen pohjoiseen.

Harrastuksiini otin loppuvuodesta mukaan neulomisen ja siihen liittyen mielessäni on virinnyt suunnitelmia. 

Katsotaan, jäävätkö mietteet suunnitelma-asteelle, vai vienkö ne maaliin saakka.

Tänään kävin pitkästä aikaa pyörälenkillä. Talvisessa kelissä oli mukava pyöräillä, varsinkin kun ymmärsin laittaa lenkkareiden sijaan talvikengät jalkaan. Varpaat tahtovat paleltua lenkkareissa herkästi.

Loppuvuoden pari viimeistäkin päivää aion ottaa lunkisti voimia keräillen. Lepäilen ja liikun sopivassa suhteessa.

Mukavaa loppuvuotta sinulle ja hyvää alkavaa vuotta 2023!

Ohessa kesäinen kuva, jottei unohdettaisi kaivata kesää ja lämpöä.

Talviset terveiset Mäntsälästä.

On taas kulunut jokunen tovi siitä, kun viimeeksi olen hengaillut blogini parissa, mutta nyt olen täällä jälleen.

Olen viettänyt melkoiset 1,5 vuotta; olen ollut sellaisessa oravanpyörässä, että häntäkarvani vain ovat pöllynneet siinä melskeessä.

Pikkuhiljaa alan ponnistella taas kuopasta ylöspäin ja olen saanut jo hieman elämäniloani takaisin, vaikka ne viimeisetkin ihmiset elämästäni ovat häipyneet läheisiäni lukuun ottamatta.

Positiivisuus muuttui hyvin pitkäaikaiseksi negatiivisuudeksi elämässäni, mutta hiljalleen tunnistan itsessäni positiivisiakin heilahduksia. Se on hyvä suuntaus ja sitä kohti pyrin.

Kaikista asioista kannattaa etsiä aina jotain positiivista. Välillä se on vaikeaa, mutta kun etsimällä etsii, niin varmasti lähes jokaisessa asiassa on olemassa se positiivinenkin puoli ja kaikesta on aina jotain hyötyä.

Minä olen löytänyt liikunnan nyt melko pysyväksi osaksi elämääni. Olen lähtenyt liikkumaan enemmän senkin vuoksi, etten tulisi aivan seinähulluksi.

Ja arvatkaapa mitä? Hulavanne pyörii kuin pyöriikin vyötärölläni päivä päivältä vinhempaa tahtia. Olin aivan varma, etten opi hulailua ikinä, mutta nyt 15 kiloa kapeampana vanne pyörähtelee helpommin. 

Olen ottanut tavoitteekseni pyöritellä hulavannetta 15 minuutin ajan päivittäin heti aamujeni alkajaisiksi aamu televisiota katsellessani. Ei vanne edelleenkään tauotta pyöri ja tipahtelee välillä lattialle, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.

Hiihtämässä olen käynyt muutaman kerran tänä talvena ja se on ollut mukavaa. Toivotaan, etteivät kaikki lumet sula pois. Minä ainakin haluan hiihtää vielä tänä talvena.

Toissa kesänä osallistuin pyöräilyn kilometrikisaan ja pyöräilin läskipyörälläni reilut 1200 km.

Viime kesänä innostuin lähinnä sauvakävelystä ja löysin Hirvihaarasta ihanan  jyrkät ylämäet. Pyöräily on siten tänä vuonna jäänyt muutamiin kertoihin.

Hiihtäen en hirviä mennä Hirvihaaran hiihtokeskuksessa jyrkkiin mäkiin, joten hiihtelen pientä, muutaman kilometrin lenkkiä ympäri lämpimikseni ja hissun kissun.

Olen löytänyt elämääni myös neulomisen. 

En olisi koskaan uskonut innostuvani tosissani käsitöistä, mutta neuloin ensin torkkupeiton ja siitä innostuneena olen tuottanut lyhyessä ajassa monen monta kaulaliinaa ja patalappujakin.

Neulominen rauhoittaa mukavasti mieltä ja siinä näkee kättensä töiden tuloksen heti. Olen kokeillut monenlaisia kuvioita ja lankojen väriyhdistelmiä ja neulonut juurikin helppoja juttuja. 

Sukkia tuskin koskaan tulee syntymään minun puikoistani, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Joulu tulla jollottelee ja olen yhtä paljon jouluihminen kuin aiemminkin, eli ei pahemmin nappaa.

Olen kuitenkin poltellut kynttilöitä enemmän kuin aiemmin ja hommannut niitä punaisia jouluomenoita ja makeita mandariineja kulhoon keittiön pöydälle ja hommannut hopean värisen jouluvehkankin ruukussa ruokapöydän päälle. 

Läheiset saavat joululahjaksi neulomiani tuotoksia. Ne ovat aika hienoja, vaikka itse sanonkin.

Ai niin; kokeilin kuntavaaliehdokkuuttakin vuonna 2021, mutta se jäikin sitten kokeiluksi ja on yksi tarina erikseen.

Sellaista minulle kuuluu.

Mitä sinulle kuuluu?

Ikävä kyllä, en voi pitää vieraskirjaani avoinna, koska siihen alkoi tulla häiritseviä tekstejä aiemmin, joten se piti poistaa.

Toivottelen sinulle mukavaa ja lämmintä joulun aikaa ja paljon ihanaa lunta. 

Voi hyvin.

Kesä on edennyt huimaa vauhtia. Ensi viikolla elämme jo juhannuksen aikaa.

Itselläni on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen koko juhannus vapaana töistä. 

Viimeistään juhannuksena aion uskaltautua uimaan järviveteen.

Tällä hetkellä koen pyöräilyn harrastuksistani mieleisimpänä ja olenkin jatkanut pyöräilyä ahkerasti pitkiä pyörälenkkejä maalaismaisemissa tehden.

Mäntsälän keskustan kauniiseen, viime vuosien aikana kunnostettuun joenvarteen tehty mobiilipohjainen suunnistusrata innosti minut taannoin kokeilemaan suunnistusta.

Olen lapsuudessani pitänyt suunnistamisesta paljon ja partioleireilläkin suunnistustaitoja tarvittiin.

Latasin puhelimeeni sovelluksen mobiilisuunnistusta varten, etsin sieltä Mäntsälän jokivarren kartan ja lähdin kokeilemaan.

Luovuin kompassin käytöstä heti alkumetreillä. Olin ottavinani kompassin avulla oikean suunnan, mutta suuntanuolen osoittaessa kotitaloni seinää kohti, päätin suoriutua reitistä karttaa lukemalla.

Reittejä on valittavana eripituisina ja rastit voi kiertää missä järjestyksessä haluaa. Rastien leimaaminen tapahtuu puhelimen avulla. Puhelimessa tulee olla qr-koodin lukeva toiminto.

Tavoitteenani oli löytää kaikki rastit ja löysinkin.

En ollut suunnitellut, missä järjestyksessä rastit kannattaa etsiä, joten paikoin edestakaisin kulkemiseen kului paljon aikaa ja kilometrejä kertyi. 

Kartan lukeminen luonnistui minulta hyvin ja rastien etsiminen oli hauskaa puuhaa. Muutamaa rastia en heti löytänyt, mutta jatkoin matkaani etsien puuttuvat rastit paluumatkalla.

Ensimmäisellä suunnistuskerralla en onnistunut rastien leimaamisessa. 

Rasteja on kaikenkaikkiaan 16 lähtörasti mukaanlukien.

Kotona luin ohjeet huolellisemmin ja noin viikon kuluttua ensimmäisestä suunnistuskerrasta lähdin kiertämään reitin uudelleen. Tällä kerralla onnistuin rastien leimaamisessa puhelimen avulla.

Toisella suunnistuskerralla aikaa kului huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä. Tiesin jo, mistä etsiä rasteja ja olin suunnitellut niiden etsimisjärjestyksen etukäteen. 

Kokeilin tällä kertaa sovelluksen kompassia uudelleen ja sen käyttö sujui jo paremmin.

Lintujen loppumaton viserrys antoi tahtia liikkumiselle. Kauniit maisemat hivelivät silmiäni ja mieli oli leppoisa luonnossa liikkuessa.

Suunnistus onnistuu myös ilman mobiililaitetta. Suunnistuskartan voi hakea Mäntsälän kunnantalon palvelupiste Vinkistä.

Mobiilisuunnistusta kannattaa kokeilla, mikäli suunnistamisesta pitää. 

Pitkät housut ovat tarpeen, koska rasteja etsiessä joutuu poikkeamaan paikoin "ryteikköönkin". Vesipullo on hyvä ottaa mukaan.

Aion käydä kesän aikana suunnistamassa muuallakin. Ainakin Hyvinkäältä löytyy mobiilisuunnistusreittejä.

Nautitaan kesästä!