Helmikuun helmiä
Helmikuuta eletään ja kovaa vauhtia mennään kevättä kohden.
Valoisuus on lisääntynyt ja valoa ainakin minun mieleni kipeästi tarvitsee.
Tänä talvena ei tarvitse lähteä pohjoiseen saakka lunta etsimään, vaikka tunturimaisemia onkin jo kova ikävä.
Elämme edelleen rajoitusten keskellä.
Minä sain taannoin ensimmäisen koronarokoteannokseni. Tehosterokotteen aika on keväämmällä.
Ensimmäisestä rokoteannoksesta ei tullut kummempia oireita. Tunsin itseni hieman väsyneemmäksi ja olkavarsi oli päivän verran kipeänä.
En kuitenkaan jaksa ajatella nyt koko korona-asiaa, muutoin kuin noudattamalla ohjeita ja suosituksia päivittäisessä elämässäni.
Keskityn mukavampiin asioihin, kuten vaikkapa harrastuksiin.
Hulavanteeni on nojaillut toimettomana olohuoneeni seinää vasten.
Tahtoisin edelleen päästä eroon vatsamakkaroistani tai ainakin vähentää niiden ja sisäelinrasvan määrää. Hulavanteen ahkera pyörittely voisi auttaa tässä asiassa paljon.
Olen ajoittain yrittänyt harjoitella vanteen käyttöä saaden sen pyörimään vyötärölläni maksimissaan neljän pyörähdyksen verran. Kymmenen minuutin harjoittelun jälkeen minua on pyörryttänyt ja olen kellahtanut hengästyneenä sohvalle makaamaan hiki otsallani.
Laji tuntuu vaikealta, vaikka olen katsonut ohjevideoita ja yrittänyt pyöritellä vannetta ohjeiden mukaisesti.
Ehkä opin, kun vain jatkan harjoittelua lannistumatta.
Sää on suosinut viime aikoina ulkoilua ajatellen. Auringonpaistettakin olemme osaksemme saaneet.
Ajoittainen kirpeä pakkanenkaan ei ole ollut esteenä ulkoilulle, mikäli on pukeutunut lämpimästi.
Olen sauvakävellyt paljon kuulokkeet korvissani musiikkia kuunnellen. Lenkkien lomassa olen askeltanut kuntoportaita ylös ja alas edestakaisin.
Tilasin itselleni joululahjaksi heijastinkankaasta tehdyn takin.
Monesti olen ehtinyt ulkoilemaan vasta hämärän tullen ja heijastimet ovat tahtoneet unohtua hattuhyllylle. Heijastintakkiin pukeutumisen myötä näyn hyvin pimeässä ja lenkkeily on turvallista.
Lähtemisen vaikeus on minulle hankalin osuus lenkkeilyssä. Kun olen päässyt ulos saakka, liikunta on tuntunut askel askeleelta paremmalta ja lopulta jopa hyvältä.
Hiihtämässäkin olen käynyt jo muutamaan otteeseen tänä talvena. Pidän hiihtämisestä paljon, vaikka hiihtovauhtini ei päätä huimaakaan.
Alamäet hieman hirvittävät, mutta housut hulmuten ja polvet koukistuneina olen nekin alas laskenut silloin kun latu-ura on ollut hyvä. Jos en ole uskaltanut laskea jotain mäkeä alas, olen kääntynyt takaisin ja hiihtänyt läheisen pellon ympärille ajetulla ladulla.
Toivoisin latujen kunnossapitoa kotikunnassani myös viikonloppuisin, jolloin useimmat ihmiset viettävät vapaapäiviään ja lähtevät liikkeelle koko perheen voimin.
Hiihtäminen, kansallislajimme, on hyvää liikuntaa, joka sopii kaikenikäisille.
Läskipyöräni on lomaillut viime syksystä saakka. Olen pyöräillyt viimeeksi lokakuussa Lapin reissullani.
Toivottavasti kiipeän pian takaisin pyöräni satulaan.
Nyt kannattaa nauttia talvesta ja talvisista harrastuksista, kun lunta kerrankin on riittämiin.
Aurinkoa kaikille!
