Kyykkyjä ja kyyneleitä

Tänä aamuna hulavannetta pyöritellessäni pyörittelin samalla muutamaan otteeseen myös silmämuniani aamutelevisiota katsellessani vanteen viuhuessa enemmän ja vähemmän vyötärölläni.

Ajatukseni siirtyivät aamutelevisiosta muihin yhteiskunnallisiin asioihin ja etenkin siihen, miten asioitamme hoidetaan oikeus- ja hyvinvointivaltiossamme.

Jouduin taannoin pitkästä aikaa hakemaan erästä Kelan etuutta ja järkytyin havaittuani, millaiseen pyöritykseen jouduin.

Hakemuksen käsittelyaika venyi luvatusta seitsemästä vuorokaudesta kohtuuttoman pitkäksi ja lopulta sain hylätyn päätöksen; omasta mielestäni tietenkin epäoikeudenmukaisen ja totta kai aion asiasta valittaa.

Olin liittänyt alkuperäiseen hakemukseeni kaikki hakemuksen teon yhteydessä pyydetyt liitteet. Minulta pyydettiin lisää liitteitä hakemukseeni 3 kertaa. Lähetin Kelalle yhteensä 17 liitettä hakemukseeni liittyen.

Hakemukseni, 17 liitteen, sekä kahden hyvin selkeän vapaamuotoisen selvityksen jälkeen istuin kotisohvalleni lähes kaiken energiani menettäneenä, mutta jaksoin silti vielä pohtia ihmisten kyykyttämistä.

Me nuoremmat ihmiset jaksamme jotenkuten, voinnistamme ja tilanteestamme riippuen, ottaa kantaa asioihin ja lähetellä liitteitä.

Kuinka käy iäkkäämmille ja huonokuntoisemmille ihmisille?

Kuinka moni jättää elämän ”tosi tv:n” kesken jo alkumetreillä väsyttyään loputtomalta tuntuvaan paperi”rumbaan”.

Herää kysymys, onko se tarkoituksellista; ihmisten tarpeeton väsyttäminen ja kyykyttäminen.

Luulisi, että tänä päivänä tarvittavien liitteiden hankkiminen kävisi asioiden käsittelijöiltä käden käänteessä nykyteknologian avulla ja nopeammin kuin paperipostin odottelu asiakkailta saapuvaksi. Varmasti suuri osa liitteistä saapuu yhä Kelaan paperipostina.

Käsittelyajat saattaisivat lyhentyä huomattavasti, jos käytäntöjä hieman kehitettäisiin eteen päin.

Kelan ohjeistusten ristiriitaisuus saa tavaamaan tekstiä ”äimän käkenä” useaan otteeseen. Esimerkiksi asumistuen liitteenä haettavaa vuokravakuutta haettaessa kelan ohjeistus sanoo mm: ”ensisijaisesti sinun pitää itse maksaa vuokravakuus vuokranantajalle” ja seuraavassa kappaleessa ”itse maksettua vuokravakuutta ei huomioida menona”.

Kannattaako vuokravakuus siis maksaa vai ei ja missä vaiheessa kannattaa maksaa? 

Kelan päätöstä odotellessa saattaa menettää esimerkiksi ihanan uuden vuokra-asunnon jättämällä vakuuden maksamatta annettuun määräaikaan mennessä, koska kela ei katso itse maksettua vakuutta menona.

Kannattaako tässä yhteiskunnassa alkaa tekemään rikoksia pärjätäkseen? 

Vankilassa saisi katon pään päälle, pari lämmintä ateriaa päivässä, aamu- ja iltapalan, sekä (ehkä) päiväkahvit. Lisäksi saisi opiskella valtion piikkiin ja harrastaa valvotuissa olosuhteissa. Lomakkeiden täyttäminen ja liitteiden keruu tapahtuisi avustetusti ilman suurempaa stressiä.

Täällä ”vapaassa” maailmassa esimerkiksi ikäihmiset maksavat itsensä kipeiksi siitä, että heille kannetaan kuminen peruna ja tilkka ruskeaa kastiketta salaatinlehden kera kotiin kerran päivässä.

He maksavat myös siitä, että työn kuormittamat kotihoitajat huikkaavat ulko-ovelta kysymyksen ”mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin?” jatkaen sitten matkaansa, mikäli saavat vastauksen kysymykseen.

Ikäihmiset eivät usein kehtaa valittaa ja vastaavat kaiken olevan hyvin, vaikka eivät saata tuolista omin avuin ylös päästä ja pelkäävät, että jos liiaksi valittaa, saattaa joutua palvelutaloon toisten vaivoiksi.

Koen kirjoitukseni aiheen tärkeänä, koska eduskuntavaalit 2023 ovat ovella ja me, kansalaiset, äänestämme ihmiset päättämään yhteisistä asioistamme.

Kannattaa miettiä, miten äänestää. Naapuri ei välttämättä ole aina se paras vaihtoehto.